Moikka!
En olekkaan pitkään aikaan kirjoittanu mitään, mutta ensikesän EF-kielimainoksen löydyttyä postilaatikosta innostuin ja ajattelin kirjoittaa taas. Elikkäs aiheena olisi tällä kertaa minun vanhempieni reaktiot omaan EF kielimatkaani.
Ennen kielimatkaani olin lukenut paljon eri blogeja, joissa monet kertoivat, ettei heidän vanhempansa meinanneet päästää heitä kielimatkalle ollenkaan. Ainakaan aluksi. Se oli minusta hieman omituista, ja rupesin hieman nauramaan itsekseni muistellessani, että vanhemmillani ei olisi mikään ongelma päästää minua lähtemään yksin tai varsinkaan kun menin pitkäaikaisen ystäväni kanssa.
Kun puhuin äidilleni ensimmäisen kerran kielimatkasta, minusta tuntui että hän innostui ehkä jopa hieman enemmän kuin minä, jos vain on mahdollista. Äitini on aina yrittänyt rohkaista minua lähtemään ja kokeilemaan kaikkea. Kun lopulta sitten uskalsin tehdä sitä, mikä aluksi pelotti on niistä tullut ehkä kaikkein hienoimpia kokemuksia ja muistoja. Joko ihan yksin tai kavereiden kanssa. Esimerkiksi hän lähetti minut ja hyvän ystäväni jo 12-vuotiaina tätini luokse Saksaan kahdestaan. Joten hän oli todella innostunut mielenkiinnostani kielimatkaan.
Isänikin oli tietenkin innostunut, eikä missään vaiheessa todellakaan estellyt yhtään. Kun rupesin ennen postausta kysymään häneltä asiasta hän sanoi, että ensimmäisenä rupesi miettimään uskaltaisiko minua päästää lähtemään. Toiseksi päässä pyöri kaikki hyvät ja huonot puolet, "on kokemuksena kuin laittaisi rahaa pankkiin, vaikka tietysti matka varmaan maksaisikin paljon, mutta kumpi olisi tärkeämpää" eikä vastauksesta sitten kuulemma ollut kahta kysymystäkään. Isäni on itsekin matkustellut aika paljon ja tietää, että siitä on ollut kovastikin hyötyä.
Lisäksi vanhempani yrittävät jo nyt innostaa ja ehkä hieman jopa painostaa pikkusiskoani lähtemään kielimatkalle muutaman vuoden päästä, sillä hän on nyt vasta 12-vuotias.
Toivottavasti tekin uskallatte kertoa ajatuksistanne kielimatkasta vanhemmillenne ja toivottavasti myös pystytte löytämään tarpeeksi rohkeutta kielimatkalle lähtöä varten. Ei sitä tarvitse ollenkaan pelätä, sillä ainakin EF oli järjestellyt kaikki todella hyvin. Eli ei siis ollut mitään hankaluuksia kyydeissä, majoituksessa tai muussa sellaisessa ainakaan omalta osaltani.
Pitää muistaa mainita myös, että kaikki EF liiderimme olivat ihania ja heille pystyi puhumaan ihan kaikesta.
Taitaa ollakkin jo toinen kuva mikä on otettu maalisodan jälkeen:) Ja kuvassa tosiaankin on myös ihana Elina liiderimme oikealla, pinkissä paikassa.
En olekkaan pitkään aikaan kirjoittanu mitään, mutta ensikesän EF-kielimainoksen löydyttyä postilaatikosta innostuin ja ajattelin kirjoittaa taas. Elikkäs aiheena olisi tällä kertaa minun vanhempieni reaktiot omaan EF kielimatkaani.
Ennen kielimatkaani olin lukenut paljon eri blogeja, joissa monet kertoivat, ettei heidän vanhempansa meinanneet päästää heitä kielimatkalle ollenkaan. Ainakaan aluksi. Se oli minusta hieman omituista, ja rupesin hieman nauramaan itsekseni muistellessani, että vanhemmillani ei olisi mikään ongelma päästää minua lähtemään yksin tai varsinkaan kun menin pitkäaikaisen ystäväni kanssa.
Kun puhuin äidilleni ensimmäisen kerran kielimatkasta, minusta tuntui että hän innostui ehkä jopa hieman enemmän kuin minä, jos vain on mahdollista. Äitini on aina yrittänyt rohkaista minua lähtemään ja kokeilemaan kaikkea. Kun lopulta sitten uskalsin tehdä sitä, mikä aluksi pelotti on niistä tullut ehkä kaikkein hienoimpia kokemuksia ja muistoja. Joko ihan yksin tai kavereiden kanssa. Esimerkiksi hän lähetti minut ja hyvän ystäväni jo 12-vuotiaina tätini luokse Saksaan kahdestaan. Joten hän oli todella innostunut mielenkiinnostani kielimatkaan.
Isänikin oli tietenkin innostunut, eikä missään vaiheessa todellakaan estellyt yhtään. Kun rupesin ennen postausta kysymään häneltä asiasta hän sanoi, että ensimmäisenä rupesi miettimään uskaltaisiko minua päästää lähtemään. Toiseksi päässä pyöri kaikki hyvät ja huonot puolet, "on kokemuksena kuin laittaisi rahaa pankkiin, vaikka tietysti matka varmaan maksaisikin paljon, mutta kumpi olisi tärkeämpää" eikä vastauksesta sitten kuulemma ollut kahta kysymystäkään. Isäni on itsekin matkustellut aika paljon ja tietää, että siitä on ollut kovastikin hyötyä.
Lisäksi vanhempani yrittävät jo nyt innostaa ja ehkä hieman jopa painostaa pikkusiskoani lähtemään kielimatkalle muutaman vuoden päästä, sillä hän on nyt vasta 12-vuotias.
Toivottavasti tekin uskallatte kertoa ajatuksistanne kielimatkasta vanhemmillenne ja toivottavasti myös pystytte löytämään tarpeeksi rohkeutta kielimatkalle lähtöä varten. Ei sitä tarvitse ollenkaan pelätä, sillä ainakin EF oli järjestellyt kaikki todella hyvin. Eli ei siis ollut mitään hankaluuksia kyydeissä, majoituksessa tai muussa sellaisessa ainakaan omalta osaltani.
Pitää muistaa mainita myös, että kaikki EF liiderimme olivat ihania ja heille pystyi puhumaan ihan kaikesta.
Taitaa ollakkin jo toinen kuva mikä on otettu maalisodan jälkeen:) Ja kuvassa tosiaankin on myös ihana Elina liiderimme oikealla, pinkissä paikassa.
Kaisla
Post Comment
Lähetä kommentti